Puolessa välissä

Puoliväli

Kauden 2018 sarjapelit ovat puolessa. On jonkinlaisen yhteenvedon aika kevätkierroksesta.

Pelejä kevät kierroksella 11 kpl, joista yksi voitto, peräti viisi tasapeliä ja viiden ottelun päättyessä tappioon. Voittoa yritettiin, mutta voitto ja täydet kolme pistettä antoi odottaa aina kevät kierroksen viimeisen peliin asti, jossa Virky taipui paikallispelissä lukemin 1-3.

Luonnollisesti kevätkierroksella hävitty peli/pelit oli henkisesti haastavia, kun kovasta yrityksestä huolimatta palkintona viidestä pelistä oli nolla pistettä. Joku itseäni viisaampi on maininnut, että tappioista oppii enemmän kuin voitosta. uskotaan tätä.

Valmentajana luotan työntekoon ja ainoastaan omaan tekemiseemme voimme vaikuttaa. Pelaajat ovat tehneet harjoituksesta toiseen hienosti hommia. Tähän varmasti vaikuttaa, että pelaajat ovat fiksuja ja näkevät myös tuloksen (tappion) taakse.

Joukkue on luottanut ja uskonut, että yhdessä tehty työ näkyy jossain vaiheessa ja kolme viimeisintä kevät kierroksen peliä on antanut merkkejä paremmasta. Kenttätasapainon ja rakenteen osalta joukkueen peli alkaa olla tasoltaan sellaista, joka mahdollistaa ottelujen voittamisen. Pelin avaaminen ja rakentelu vaihe alkaa pikkuhiljaa löytää uomansa, joka mahdollistaa harjoittelun painopisteen siirtämisen hyökkäyskolmannekselle. Jatketaan vaan nöyrästi työntekoa.

Pepon edustuksen pelaajat, jotka ovat osallistuneet joukkueen peleihin saadakseen peliaikaa ovat tuoneet esimerkillisen lisän joukkueen tekemiseen. Luonnollisesti yhteiset harjoitukset ja niistä saadut kokemukset ovat jääneet vähäisiksi. Mutta pelithän ovat parhaita treenejä ja pikkuhiljaa alkaa yhteisiä askelmerkkejäkin löytyä.

Joukkue on säästynyt toistaiseksi loukkaantumisilta. Tämä on ensiarvoisen tärkeää ja olemmekin pyrkineet painottamaan kehonhuollon merkitystä ja rytmittämään harjoittelua.

Nyt joukkue viettää lyhyen tauon, jonka jälkeen joukkue jatkaa suunnitelman mukaan syksyn peleihin.

Syyskierroksen 1. kotipeli keskiviikkona 25.7 klo 19:00 Sammonlahdessa.

-JaMi-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.