Jaksajien kesämeiningit

Blogin ylläpitäjien eli ”jaksajien” kesä on mennyt varsin vaihtelevissa mutta kuitenkin tutunoloisissa merkeissä. Juhannusta vietettiin melkoisen perisuomalaisia suuntaviivoja noudattaen, eli mökkimaisemissa mallaspitoisia ravinteita nestemäisessä olomuodossa absorboidessa. Saunomista unohtamatta. Välillä tietenkin vietimme nestemäisen aineen parissa aikaa oikein koko kehon voimin (=uimme) – vuosi takaperin samaa juhlaa viettäessä ei tätä aktiviteettia tahtonut päästä harrastelemaan ei sitten ollenkaan. Nyt siis kompensoimme tilannetta tietenkin myös edellisen vuoden puolesta.

Perisuomalaisten keskikesän juhlinta-aktiviteettien lisäksi on aikaa kulunut erinäisiä enemmän fyysistä jaksamista vaativien aktiviteettien parissa. Kesän hittiharrastuksena poppoolla onkin ollut frisbeegolf – Myllymäen rataa on tullut tahkottua läpi lähes joka viikko.

Vastaa